top of page
  • Writer's pictureSolarigo Systems

Lumme Energiasta Solarigo-konsernin pääomistaja – luvassa jopa 60 miljoonan euron investointi

Lumme Energia Oy on hankkinut pääomistuksen aurinkoenergiaa tuottavasta Solarigo-konsernista. Kaupan pitkän tähtäimen tavoitteena on tukea Suomen energiaomavaraisuutta ja rakentaa Solarigosta johtava kansallinen ja kasvava kansainvälinen aurinkosähkötoimija.

Lumme Energia
Lumme Energia haluaa auttaa jokaista asiakasta valitsemaan fiksuja ja kestäviä ratkaisuja kun on puhe sähköstä.

13. kesäkuuta 2019 tehdyn yrityskaupan myötä Lumme Energia Oy:stä tulee Solarigon pääomistaja. Solarigo on Suomen johtava toimija aurinkosähköalalla, ja se keskittyy yrityksille tarjottavaan aurinkosähkön tuotantoon ja siihen liittyvien uusien ja ensimmäisenä Suomessa aurinkosähkön tuotantoon digitoitujen palveluiden kehittämiseen.

”Tämän kaupan myötä lähdemme rakentamaan energiaomavaraista Suomea, jossa yritykset käyttävät paikallisesti tuotettua, ekologista energiaa. Solarigon palvelut tarjoavat yrityksille mahdollisuuden sijoittaa puhtaampaan tulevaisuuteen ja samalla jopa säästää energiakustannuksissaan”, Lumme Energian toimitusjohtaja Tapo Lehtoranta kertoo.

Teollisuus käyttää puolet koko Suomen käyttämästä energiasta. Yritykset sekä kaupan- ja palvelualat edustavat puolestaan merkittävää osaa muusta sähkönkäytöstä. Valtaosa käytettävästä energiasta ei ole uusiutuvaa, ja suuri osa siitä ostetaan ulkomailta. Aurinkosähköala on kovassa kasvussa ja kasvun odotetaan jatkuvan nopeana. Alan vuosittainen kasvu on ollut toistaiseksi noin 100 %, ja tutkitusti* yli 90 prosenttia suomalaisista haluaa lisätä aurinkoenergian käyttöä.

Paikallisesti tuotettua aurinkosähköä yrityksille ilman suuria investointeja

Solarigo rakennuttaa yritysten liikekiinteistöjen katoille aurinkovoimaloita, joilla tuotetaan kiinteistön käyttöön puhdasta energiaa. Rakentaminen tapahtuu kiinteistön kanssa tehtävän palvelusopimuksen puitteissa, jolloin itse voimalan rakentamisesta ei synny yritykselle kustannuksia vaan tyypillisesti jopa säästöjä verrattuna sähköenergian ostoon verkosta. Voimalan tuottama mahdollinen ylijäämäenergia siirtyy Lumme Energian sähkönmyyntituotteeksi.

”Olen erittäin iloinen tuoreesta yrityskaupasta, sillä sen voimin voimme jatkossa tarjota asiakkaillemme yhä parempia palveluita. Takaamme asiakkaillemme puhdasta energiaa edullisesti ja huolehdimme siitä, että kaikki ylimääräinen energia myös kierrätetään mahdollisimman tehokkaasti”, Solarigon toimitusjohtaja Antti Koskelainen kertoo.

Paikallinen tuotantomalli, jossa mahdollinen hukkaenergia ohjataan hyötykäyttöön, tarjoaa yrityksille helpon ja edullisen mahdollisuuden siirtyä vastuullisempaan energiankäyttöön. Solarigo tarjoaa asiakkailleen myös sähkönkulutuksen joustoon liittyviä palveluita sekä älykkäitä sähkönkäyttöpalveluita, jotka tukevat järkevää energiankäyttöä ja tuovat lisäansioita Solarigon aurinkosähköasiakkaille.

Solarigon pääomistajuuden kautta Lumme Energia pystyy tarjoamaan myös omille asiakkailleen mahdollisuuden olla ekologinen ja vastuullinen yritystoimija ilman suuria investointeja.

”Iso osa Solarigon nykyasiakkaista toimii kansainvälisesti. Nyt ottamamme kärkipaikka energia-alan kestävässä kehityksessä ei tule jäämään Suomeen, vaan bisnes tulee luontevasti skaalautumaan myös kansainvälisille markkinoille ja uusiin digitaalisiin palveluihin”, kertoo Miko Huomo, Lumme Energian uusien liiketoimintojen johtaja.

*IROResearch, Energia-asenteet 2018

 

Lisätietoja medialle

Lumme Energia Oy

Toimitusjohtaja, Tapo Lehtoranta +358 (0) 50 465 2860 tai tapo.lehtoranta@lumme-energia.fi

Johtaja, uudet liiketoiminnot, Miko Huomo +358 (0) 50 410 7498 tai miko.huomo@lumme-energia.fi

Solarigo Systems Oy

Toimitusjohtaja, Antti Koskelainen, antti.koskelainen@solarigo.fi +358 (0) 40 726 7673

Lumme Energia Oy on aidosti uudenajan energiayhtiö, joka toimittaa sähköenergiaan liittyviä kokonaisratkaisuja luo lisäarvopalveluilla hyötyarvoa asiakkailleen. Lumme Energia aina apunasi, kun haluat löytää tarpeisiisi parhaiten sopivinta sähköä tai sähköenergiaan liittyviä palveluita.

Solarigo Systems Oy on uusiutuvaa aurinkosähköä tarjoava suomalainen energiayhtiö. Solarigo investoi aurinkosähköjärjestelmiin, toimittaa aurinkosähköä paikan päällä tuotettuna sekä toimittaa asiakkailleen kokonaisia aurinkosähköjärjestelmiä. Solarigo konserniin kuuluu myös Suomen suurinta aurinkovoimalaa operoiva Nurmon Aurinko Oy (www.nurmonaurinko.fi , www.solarigo.fi

bottom of page