top of page
  • Writer's pictureSolarigo Systems

5 syytä hankkia aurinkovoimala vuonna 2023

Viimeisen puolentoista vuoden aikana sähkömarkkinat ovat kokeneet voimakasta heiluntaa, ja sähkön hinnat ovat olleet korkealla ympäri vuoden. Tilanteeseen ei ole selvää ratkaisua näköpiirissä. Sähkön hintojen nousu ja vaihtelu johtivat aurinkosähköbuumiin Suomessa. Mikäli yritys tai kunta ei ole vielä hankkinut omaa aurinkovoimalaansa, ei kannata painautua ahdinkoon: saamapuolta on edelleen reilusti tarjolla.


Solarigon aurinkovoimala jota Solarigon insinööri tarkistaa
Solarigon insinööri tarkistamassa Solarigon aurinkovoimalaa

Listasimme 5 syytä, miksi hankkia aurinkovoimala vuonna 2023


1. Sähkömarkkinat eivät ole palaamassa entiselleen

Sähkön hinnat ovat tulleet käsillämme olevan energiakriisin pahimmista hinnoista alas, mutta korkeita hintoja ennustetaan edelleen esimerkiksi seuraavalle talvelle. Laskemisesta huolimatta sähkön hinta on edelleen kaksinkertainen verrattuna kahden vuoden takaiseen stabiiliin tasoon.

Sähkön pitkänajan hintaennusteet eivät myöskään tue ajatusta, että tulisimme palaamaan aiempaan hintatasoon. Sen sijaan sähkö tulee maksamaan keskimäärin tulevaisuudessa enemmän kuin olimme vuosia tottuneet ennen energiakriisiä.


Aurinkoenergian tuottaminen paikalliseen käyttöön on sitä kannattavampaa, mitä kalliimpaa hintaa sähköverkosta ostettavasta energiasta maksetaan.



2. Sähkön profiilikustannus on muuttunut aurinkosähkön eduksi

Sähkön profiilikustannus tarkoittaa lisähintaa, minkä kuluttaja maksaa verrattuna keskimääräiseen sähkön hintaan. Tyypillisesti hinta on korkeimmillaan aamulla ja iltapäivällä. Pienimmillään hinta on yöllä.

Aurinkosähköä tuotetaan päivisin, jolloin sähkön hinta on usein keskimääräistä korkeampaa.


Aurinkovoimalalla voidaan siten vähentää sähkön ostoa verkosta päivisin, jolloin sähkönkäytön profiilikustannus pienenee. Tyypillisesti aurinkosähkö on ollut noin 10 – 20 % arvokkaampaa, kuin sähkö keskimäärin.



3. Aurinkovoimaloiden komponenttien hinnat ovat laskeneet piikistä

Aurinkovoimaloihin tarvittavien komponenttien kuten aurinkopaneelien hinnat ovat laskeneet viimeisen vuosikymmenen aikana jyrkästi. Vuoden 2021 lopussa ja 2022 alussa koimme kuitenkin selvän hintapiikin (noin 50 % paneelihinnan nousu), joka on nyt tasoittunut lähelle aiempaa, hintakehityksen laskevaa uraa.

Yrityksillä voi olla mahdollisuus hankkia aurinkovoimala itselleen pienemmillä kustannuksilla, ja toisaalta Solarigo voi tarjota aurinkovoimaloita palvelumallina aiempaa kilpailukykyisempään hintaan.


Mikäli aurinkovoimalaa on pohtinut muutama vuosi sitten, mutta eurokulma on jäänyt mietityttämään, nyt on hyvä aika tarkastaa tilanne uudelleen.



4. Aurinkovoimala on konkreettinen ilmastoteko

Aurinkovoimala on konkreettinen ilmastoteko, joka myös näkyy ulospäin. Kiinteistön käyttöön rakennettu aurinkovoimala vähentää kiinteistön hiilidioksidipäästöjä, ja vähenemä on helposti todennettavissa. Kuluttajat, kunnat, valtiot ja EU odottavat yrityksiltä yhteiskunnallisen vastuun kantamista ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.


Näkyvä ja hiilidioksidipäästöjä vähentävä aurinkovoimala on kilpailuvaltti jo tänään.



5. Aurinkovoimala lisää sähkökustannusten ennustettavuutta

Aurinkovoimalan tuotanto on vuodesta toiseen tarkasti ennustettavissa. Samalla aurinkovoimalan tuottamalle sähkölle on mahdollista määrittää kustannus esimerkiksi seuraavalle 30 vuodelle. Aurinkovoimalan hyödyntäminen kiinteistössä lisää sähkökulujen ennustettavuutta ja stabiiliutta muuttuvassa energiamarkkinassa.


Solarigo tarjoaa aurinkosähköä myös palveluna, ilman asiakkaan omaa investointia sähkösopimusmallilla.




TAI

KESKUSTELE ASIANTUNTIJAN KANSSA


Comments


bottom of page